Eilen tuli viesrailtua METKOssa Jämsässä. Kaikin puolin hyvä reissu oli. Mentiin linja-autolla yhdessä metsäkoululaisten kanssa.

Huomasin tosin saman minkä varmasti myös moni muu, jotka ovat käyneet useampana vuonna Metkossa, että oli ilmeisesti vasta ollut lama tehnyt tehtävänsä monessa yrityksessä. Jotenkin jäi semmoinen fiilis, että edellisellä kerralla (2008) oli paljon enemmän kaikkea katsomista, sekä isommat osastot näytteilleasettajilla.

Tuommoiset tapahtumat ovat todella mukavia sen suhteen, että siellä saa uusia tuttavuuksia sekä tietoa uusista kehityksistä alalla. Itse varsinkin olen kiinostunut metsä-alasta ja etenkin  metsäkoiden tulevaisuudesta. Eihän sitä tiedä, jos vaikka joskus on vielä jonkin metsäkonevalmistajan palkkalistoilla.... ;)

Kyllä olen sitä mieltä että nämä kolme valtamerkkiä; Ponsse, John Deere ja Komatsu Forest olivat kuitenkin tehneet hienot puitteet messuille. Ehkä nämä kolme pitivät kokoneisuuden koko messussa pystyssä!

Olen todella kiitollinen Ponsse Ladyille, jotka antoivat minulle kauniin keltaisen ruusun mukaan! Huomioin myös, että juuri Ponssen alueella minuakin tultiin jututtamaan hanakammin.. Monesti ei messutyöntekijät paljoa huomioi naispuolisia kävijöitä, johtunee varmaan siitä että yleensä suurinosa on miehiä..

Tällä alalla naisena ollessa on todella tärkeä saada luotua ns. tukiverkosto yrittäjiin sekä metsäalan toimijoihin. On todella hankala naisena päästä "pinnalle", mutta kun sen kerran tekee kunnolla on sen jälkeen helpompi työskennellä ja saada töitä. Tietynlainen asenne on myös oltava, eikä kannata jokaisesta vastaan sanomisesta loukkaantua!

Niin ja se tärkein ehkä koko messuissa, Halavatun Papat oil soettamassa siellä! Aena se vuan on yhtöä hyvä!

Tässä alkaa nyt olla aika rueta suunnittelemaan lähitulevaisuus. Toivon että saisin erään työpaikan, siitä varmaan kirjoittelen lisää ensi viikolla..

Nyt kun tämä viikonloppukin on alkamassa voisi vaikka lähteä muutaman omenan hakemaan puusta ja leipoa viikonlopun kunniaksi.